17.11.2014

Tänään käytiin testaamassa, että kestääkö se kynsi ja kestihän se. Pienimuotoista haku treeniä. Useammasta paikasta hakulenkkejä ja viimeiseltä lenkiltä löytyi jäljet. Lähes 4 km jäljitystä. Löytö pysyi hetken paikallaan ´, sitten puolise kilometriä siirtyvää, hetkeksi seis ja sitten mentiin. Liekkö juoksevat vieläkin... Menivät joesta yli ja Taiga jäi rannalle.

Kynsi kuitenkin kestää ja koira pelaa, ainakin jollain lailla. Pientä alkujäykkyyttä oli kolmen viikon tauon jälkeen. Perjantaina kokeisiin.

4.11.2014

Nyt on ollut vähän hiljaisempaa. Reilu viikko sitten repesi Taigalta kannuskynsi. Vähintään viikon määräsi lääkäri olemaan pois metsästä. Ja juuri kun näytti että alkaa kulkemaan. Mutta tällaista tämä näiden koirien kanssa on, ei mene aina kuin elokuvissa. 

23.10.2014

Eilen oltiin taas vähän reenailemassa. Nyt vaikuttaa siltä, että alkaa Taigalla homma taas kulkemaan. Eka lenkin löytö, etäisyyttä 1,8 km. Löytöhaukku valui vähän pitkäksi ja hirvet ottivat vielä omatoimisen karkon ison ojan yli. Taiga jäi rannalle ja palaili vajaan kilometrin omia jälkiään. Yllättäen haukku alkoikin uudestaan melkein samasta paikasta, mistä karkko alkoi. Neljäpiikkinen sonni oli jäänyt siiihen seisoskelemaan. Se antoikin haukkua lähes seisontahaukkua. Kovasti lennätteli välillä koiraa. Sain kaksi yhteydenottoakin, toisesta videonpätkä. http://youtu.be/hULoW8EiMNI Karkkoja en viitsinyt antaa, että hirvi pysyi alueella kun oltiin perjantaisessa junnumestaruusmaastossa.  Pitäisi olla yhteistyökykyinen hirvi jos sattuu löytymään.

Pitkästä aikaa täyden erän työskentely ja vähän päällekkin. Nyt jatketaan harjoituksia hyvillä mielin. Hirvijahtikin jatkuu vasta kuun vaihteessa, niin tässä on aikaa reenailla.

19.10.2014

Paljon on ehtinyt tapahtua viime päivityksen jälkeen.

Eka viikonloppu jahdissa ei mennyt ihan suunitelmien mukaan. Lauantaina oli Taiga metsässä, mutta tuloksena vain 12 km peräkanaa juoksu mullin kanssa. Sunnuntaina käytiin toisen koiran kaadolla vähän tarkemmin tutustumassa haukuttavaan otukseen. Pienen ihmettelyn jälkeen alkoi karvat pöllyämäään. 

Tiistaina käytiin sitten vähän reenailemassa. Kahden kilometrin jäljitys ja löytöhaukku jäi paikoilleen. Ja haukkutiheys melkein 90. Viime vuonna ja alkusyksynäkin vaivanneesta harvasta haukusta ei tietoakaan. Ja mikä parasta sain Taigan kaksi kertaa haukusta pillillä luokse. Olin todella hämmästynyt koska vielä alkusyksystä ei ollut tietoakaan yhteistyöstä.

Perjantaina tuli sitten täysosuma. Jahdissa passimies pääsi ampumaan Taigan hienosta haukusta vasan. Taiga vaan ei jäänyt kaadolle vaan jatkoi emän ja vasan kanssa. Hirvet karkkosi pari kilometriä. Taiga sai ne uudelleen haukkuun erään metsäautotien päässä. Minä ajoin tien päähän ja vihelsin. Ja koira tuli epäröimättä. Uskomatonta! Siitä sitten kaadolle vähän hirveä nutuuttamaan.

Tästä on hyvä jatkaa. Vähän luottavaisemmin ajattelee niitä loppukauden kokeitakin...

Laitan jossain vaiheessa videonpätkän yhteydenotosta.

8.10.2140

Kokeissa käyty. Ei se haku vieläkään oikein kulje. Mistä lie johtuu? Sattui vielä peuran tai jonkin muun pölläytys, ylimääräinen viiden kilometrin lenkki. Olisihan sieltäkin tosin hirvet voineet tarttua. Sitten lopulta vajaan puoli tuntia ennen hakuajan päättymistä Taiga sai kaivettua hirvet esiin. Haukahdustakaan ei kuulunut gepsistä vaan nähtiin, että rupesi maisema vaihtumaan. Kuusi kilometriä juoksi perässä ennenkuin luovutti. Lehmä ja vasa oli edessä. Liekkö samat jotka viikko sitten juoksutti toista koiraa.

Nyt keskitytään viikonloppuna alkavaan jahtiin ja reenaillaan tuota hakua, jos se siitä lähtisi taas kulkemaan. Jos sitten marras-, joulukuussa yrittäisi niitä puuttuvia ykkösiä.

27.9.2014

Eilen oltiin siis kokeissa. Eipä jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Hyvin alkoi, eka hakulenkki 4,5 km. Vähän teitä apuna käyttäen tosin. Siihen ne paukut taisikin mennä. Loppu haku ei oikein sujunut ja hirvi jäi löytymättä. Saattoi vasta loppuneet juoksut vaikuttaa suoritukseen. Positiivista kuitenkin ekan lenkin pituus ja ulottuvuus. Keskiviikkona vähän reenaamaan ja 7. päivä uusi yritys koerintamalla.

21.9.2014

Nyt on ollut vähän rauhallisempaa, kun Taigalla juoksut. Perjantaina olisi tarkoitus startata kokeisiin. Vähän kylmiltäänhän sinne joutuu lähtemään, kun ei olla päästy treenaamaan.

Yhden kasvatin (Tuikkeen)kanssa olen käynyt muutaman kerran metsässä. Koira ei viime syksynä päässyt metsään ollenkaan. Ihan hyvä alku kuitenkin. Viihtyy omineen, eikä pyöri jaloissa, niinkauan kun kuntoa vaan riittää. Haku vielä lyhyttä, mutta jälki tuntuisi kiinnostavan. Yhdellä reissulla kuulin sonnin kulkevan jonkun matkan päässä ja kun Tuike tuli ottamaan yhteyttä, ohjasin sen "oikeaan suuntaan". Jäljet löyti melko nopeasti ja puolen kilometrin jäljityksen päätteeksi muuta haukahdus hirvelle. Hirvi lähti ja Tuike jäi ihmettelemään. Aikansa pyöri löytöpaikan ympäristössä ja tuli pois. Siitä on hyvä jatkaa.

2.9.2014

Kolme starttia takana. Toisellakin kerralla tuli 9:n tunnin työskentely. Nyt tuli tosin matkoja reilummin. Karkkojakin pyöreästi 9 km. Yksi viiden km:n karkkokin ja kiinteä uusintahaukku perään. Viimeisellä karkolla sitten luovutti. Viimeisin reissu oli sitten pelkkää hakua. Oli hyvää sekä huonoa.

20.8.2014

Se on taas kausi avattu. Kun sattui vapaapäivä, lähdettiin Taigan kanssa anivarhain hirviä etsimään. Ja löytyihän ne. Varsinaiset kennelhirvet. Löytömatkaa tuli melkein 300 metriä. :) Hakutreenit jäi toiseen kertaan. Kolmen tunnin haukun kohdilla kokeilin tulisiko Taiga pillillä pois, ei tullut. Eikä tullut ihan heti sen jälkeenkään. 9 tunnin haukun jälkeen suostui tulemaan kutsusta pois. Hirvet, emä ja vasa, oli kyllä todella kesyt. Eipä niille saanut sitten karkkojakaan aikaiseksi, ainoastaan siirtyvää haukkua. Haukku ei tainut katketa paria minuuttia pidemmäksi aikaa koko yhdeksän tunnin aikana. Juuri ennen kun sain taigan pois, juttelin suo-ojan kallaalla vasalle pitkät pätkät, ennenkuin se lähti jolkottelemaan pois päin. Vasan poistuttua emä tuli vastakkaisesta suunnasta lähes yhtä läheltä saman ojan kallaalle katselemaan. Siitä kutsuin koiran pois. Ja emä jäi ojan varteen katselemaan!

Voi olla, että nämä hirvet saa jonkin verran haukkua kuunnella syksyn aikana.

Jokin aika sitten Taigakin liittyi uivien harmaiden joukkoon. Hyppäsi laiturin päästä uimaan.

22.7.2014

Lauantaina käytiin siis kontiota katsomassa. Ja kyllähän sitä haukuttiinkin, vaikka aluksi taisi vähän jopa hirvittää. Kiinnostunut kuitenkin oli ja karhun siirtyessä kauemmas, paineli Taiga heti perään. Piti kuitenkin reilun välimatkan otukseen.

Eipä tuosta sen surempia johtopäätöksiä voi tehdä, kun ei sillä oikean tilanteen kanssa taida juuri olla tekemistä. Se tuli kuitenkin ilmi, ettei Taiga sentään hullunrohkea ole, vaikka muuten onkin melkoinen sähikäinen.

14.7.2014

Tuossa jokin aika sitten tuli mukavia uutisia Ruotsista. Timpe oli käynyt näyttelyssä ja saavuttanut tuloksen ERI SA.

Lauantaina lähdetään Taigan kanssa Mäntsälään katsomaan konekarhu Kontiota. Ihan huumorimielessä ja koiralle virikettä. Saa jotain uutta haukuttavaa.

16.6.2014

Eilen oltiin siis näyttelyissä. Tuloksena EH. Eli paremminkin olisi voinut mennä.

Lenkillä vedellään hajuja ilmasta ja metsään tekisi mieli, isännälläkin.

20.5.2014

Huh hellettä.

Käytettiin Taigaa vähän viilentymässä. Pienellä suostuttelulla tuli yli n. 5 metrin levyisestä purosta. Nippa nappa ylti jalat pohjaan. Meni useasti ihan oma-aloitteisesti leveämmästä ja matalammasta kohdasta yli. Täytyy nyt vaan käyttää sitä kahlailemassa, niin eiköhän siitä uimari tule. Paljon rohkeampi on jo kuin viime kesänä. Onhan sitä ikääkin toki tullut...

Kesäkuun puolessa välissä olisi tarkoitus käyttää näyttelyissä Kotkassa ja elokuussa ehkä Poriin, pystykorvapäiville.  

28.4.2014

Lauantaina käytiin näyttäytymässä Kouvolassa. Tulos ihan hyvä. ERI NUK1 SA PN3. Pikkaisen loppui Taigalta kärsivällisyys, eikä ollut parasnarttukehässä parhaimmillaan.

 

6.4.2014

Taiga ilmoitettu näyttelyyn 26.4.

Metsäteitä pitkin lenkkeilty ja hirvenhajuja ihmetelty. Rupeaa Taigakin luottamaan ilmavainuunsa. Ainakin veto on kova, kun saa hajut metsän puolelta. Eilen satuttiin näkemään hirvi ja siitäkös riemu repesi. Ei jäänyt epäselväksi olisiko lähtenyt perään, jos olisi linkun avannut.

Tuossa pieni pätkä tilanteesta. Annettiin hirven mennä menojaan ja käytiin sitten vähän "hajuilla".

näköhirvi

8.3.2014

Päätin tässä uusia sivujen ulkoasun. Tiedä sitten menikö parempaan vai huonompaan suuntaan. :) 

7.2.2014

Eilen alkoi Taigalla juoksut. Nyt pitäisi sitten päättää astutetaanko jo ensivuonna näihin aikoihin vai odotellaanko vielä vuosi kauemmin. Lonkat pitäisi tässä kevään/kesän aikana käydä kuvauttamassa ja syksyllä sitten KVA:n työt kasaan. Joitain näyttelyitäkin saatetaan käydä katsastamassa.

1. helmikuuta Taigan kanssa näyttelyihin.

2.2.2014

Eilen käytiin siis näyttelyissä ja tuloksena oli ERI JUK3.