1.12.2021

Vuosi lähenee loppuaan ja sitämyöten myös koirilla on irtipitoaika loppusuoralla.

Syksy meni normaaliin tapaan koiria reenatessa. Kokeissa ei olla käyty, mutta pari starttia vielä tässä joulukuulla olisi tulossa. Kasvatit on touhunnut metässä ahkerasti. Nuorimmatkin on jo antaneet oikein hyviä merkkejä, on siellä jo ihan miehekkäitäkin töitö tehtynä. Päällimmäisenä kuitenkin on Bismarckin kaksi karhukaatoa. Tuohon temppuun on kasvattaja enemmän kun tyytyväinen.

Omille koirille tuli jahdissa hyvin onnistumisia, Arielille 4 ja Beatrixille 3 kaatoa.

Ja ainahan sitä pitää olla sitä huonompaakin tuuria, ettei ala mennä liian hyvin. Taiga täytyi päästää autuaammille metsästysmaille alkusyksystä. Toinen takajalka petti alta ja kun se toinenkin viime vuonna operoitu jalka meni toimettomaksi rasituksessa, niin tehtiin sellainen ratkaisu.

Kerkesi Taiga vielä tarjota ensimmäisellä irtilaskulla uuden elämyksen isännälle haukkumalla villisikoja. Vuosia olisi vielä ollut jäljellä, mutta ei saanut Taigakaan mahdollisuutta eläkepäiviin. Jospa tuo loputon epäonni joskus loppuisi.

Loppivuoteen kuitenkin vähän mukavampia asioita, Ariel olisi tarkoitus astuttaa ensi viikolla Lapinvuoren Akulla. Odotettavissa karhuverisiä työkoiria.


15.4.2021

Vähän on jäänyt paitsioon nämä sivut, mutta päivitellään välillä.

Kenneliin syntyi uusi pentue 28.2. Yhdistelmästä Viiksen Kessu ja Nokituvan Beatrix. 2 urosta ja 4 narttua. Kaikki pennut on varattu ja ensi viikolla lähtee ensimmäiset uusiin koteihin.

Syksyn riennoista jäi mukava maku. Kokeet ei viime syksynä näytelleet kovin suurta osaa toiminnassa. Yksi startti Beatrixillä ja muutamia tuomarointeja.

MÄAJ kortin suoritin, kun kennelin vahvuuteen hankittiin karkeakarvainen mäyräkoira Alavanmaan Diablo (Make). Makella saatiin nuoresta iästä huolimatta jo jonkinlaisia ajoja kauriille. Myös kettu ja jänis tuntuu kiinnostavan.

Hirvijahdissa saatiin kaatoja Arielille 4, joista itse pääsin ampumaan kaksi, Taigalle 2 ja Beatrixille 1. Beatrixin syksyä varjosti pari saikkua tapaturmien johdosta.

Nyt vietetään hetken aikaa vielä pentuarkea ja sitten alkaakin koirilla kunnonkohotus kohti uutta syksyä.